Hei äiti,

Siitä on puolitoista vuotta kun kuolit. Olen surrut sen jälkeen pohjattomasti, kuten jo kauan ennen kuolemaasi. Päällimmäisenä mieleeni nousee ikävä. Tahtoisin kertoa sinulle monia asioita elämästäni, joita et tiedä. Pääsin esimerkiksi yliopistoon. Olen voinut hyvin huonosti. Olen kaivannut tukea, jota en ole saanut. Tahdon sanoa etten muistele sinua ja elämääsi pelkästään hyvällä. En todellakaan. Välillä vihaan sinua ja toivon, että kadut helvetin liekeissä. Toisaalta sydämeni on täynnä myötätuntoa, sillä tunnen tuskasi ja tiedän että elämäsi oli täynnä kärsimystä. Loppua kohden aina vaan traagisemmin. Silti en ymmärrä miksi luovutit. Miksi et jaksanut yrittää? Edes meidän vuoksi. Ehkä olisit halunnut, mutta epätoivosi oli liian suuri. Tuntuu pahalta, sillä elämäsi olisi voinut olla toisenlainen. Sinulla olisi voinut olla vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa. Olit vielä nuori. Olisimme vielä tarvinneet sinua ja halunneet rakastaa sinua. Teit sen itse mahdottomaksi. Miksi annoit kaiken vain mennä? Tiedän, että välitit meistä, mutta se jäi vain puheeksi. Teoissasi loukkasit ainakin minua jatkuvasti syvemmin kuin kukaan muu. En ikinä tahdo olla kaltaisesi ja jäädä kiinni katkeruuteen. Siitä sinäkin varmasti olet iloinen. Olet äitini, enkä voi sille mitään. Rakastan sinua huolimatta kaikesta. En tiedä voinko antaa anteeksi, mutta toivon sinulle rohkeutta kohdata menneen elämäsi virheet. Toivottavasti matkasi jatkuu valoisana ja kirkkaana. Tiedän että yllät vielä korkeammalle.

P