Progoff – kurssit:
(Progoff 1 ja Progoff 2 -kursseilla on pääosin eri harjoitukset.
Kurssit voi käydä kummassa järjestyksessä tahansa.

Ohjaajana traumapsykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Jaana Huldén

* * *

Amerikkalainen psykologi Ira Progoff (1921-1998) kehitti 1960-luvulla kirjallisen itsetuntemusta lisäävän menetelmän omien elämänkriisiensä selvittelyn yhteydessä. Carl Gustav Jungin oppilaana ollut, itämaisiin uskontoihin perehtynyt Progoff kirjoitti sisäisiä tuntemuksiaan paperille ja totesi sen auttavan. Vähitellen hän kehitti kirjoittamisesta suunnitelmallisen prosessin, jonka avulla kykeni sukeltamaan yhä syvemmälle oman minuutensa energianlähteille.

Progoff-menetelmällä tutkitaan olemisen syvyystasoja, haetaan subjektiivista syvempää merkitystä elämälle. Progoff-koulutuksessa hiljennytään omaan sisäiseen maailmaan lyhyiden tehtävien muodossa. Tarkkaan strukturoidut tehtävät auttavat osallistujaa kokemaan paremmin omia alitajuisia, usein tukahdutettujakin tunteita sekä vapauttamaan patoutuneita energioitaan. Tehtävien avulla yritetään saada selville, mihin suuntaan oma elämä pyrkii ja mikä syvimmällä tasolla on tärkeää. Jokainen sukeltaa niin syvälle kuin tarpeelliseksi kokee ja kykenee. Kaikki työ tehdään itselle, omassa hiljaisuudessa. Jos joku tahtoo, hän voi jakaa kokemuksiaan muiden osallistujien kanssa, mutta luettua tekstiä ei saa kommentoida. Koko päivän voi olla sanomatta sanaakaan tai jakamatta tekstejään muille. Tavoitteena on kontakti omaan itseen.

Progoff-menetelmä lisää itsetuntemusta ja vastuuta omasta elämästä. Monet ovat tämän menetelmän avulla löytäneet itsestään uutta elämänenergiaa. Myös unista tulee elävämpiä. Kyse ei ole niinkään tiedollisesta oivaltamisesta kuin tapahtuneiden asioiden uudenlaisesta kokemisesta.

Kurssilla olleiden palautetta:

Olipa uskomattoman energisoiva kurssi! Kymmenen tunnin session luulisi väsyttävän, mutta kävi päinvastoin. Tätä oppia täytyy saada lisää.
·
Progoff–koulutus vei minut matkalle sisimpääni. Ohjaaja ja hiljainen 12 opetuslapsen kirjoittajajoukko loi retriitinomaisen tunnelman. Minulla oli lupa olla läsnä vain itselleni. Olla hiljaa tuttujen ihmisten kanssa, se oli uutta, ja se antoi tilaa omien tunteiden olla ja tulla. Kirjoittamisprosessin aikana sain selkeän vastauksen, miten toimia itselleni merkittävässä asiassa. Se tuntui ihmeeltä. Lähdin koulutuksesta vahvasti sisimpääni kääntyneenä. Unet tulivat seurakseni yöllä.

Tuntui helpolta kirjoittaa jopa niistä kysymyksistä, joita en elämässäni ole juuri pohtinut. Paitsi Progoff–menetelmä että myös harjaantuminen kirjallisuusterapeuttisessa kirjoittamisessa vaikuttivat. Kirjoittamaan hiljentyminen ryhmässä loi keskittyneen ilmapiirin. Tietoisuus siitä, ettei omaa tekstiä tarvitse jakaa, vapautti kirjoittamaan rohkeasti ja uteliaasti: katsotaanpa, mikä minulle on tärkeää ja mihin minä uskon. Kävin dialogia itseni kanssa ja kirjoitin itseäni itselleni näkyväksi. Välistä tuli uhmakas ja voitonriemuinen olo, koska sain itsestäni niskalenkin. Riemuitsin siitä. Monissa kirjoituksissani toistui sama – näköjään minulle keskeinen – kaipuu/syvä toive/arvo. Päivän lopussa tunsin hentoa halua lukea tekstiäni, koska olin niin tyytyväinen, minkä äärelle kirjoittava käteni oli minut vienyt. Maltoin kuitenkin mieleni ja pidin senkin itselläni. Ihanaa!

Tehtävät olivat antoisia, avasi oman mielen maisemia!

Harjoitukset olivat tutunoloisia, lähellä yleisesti KITEssä käytettäviä. Pidin siitä, että kokonaisuus on hyvin järjestelmällinen ja siihen liittyy jatkumo. Erityisesti pidin loppupäivän summaavasta osuudesta. Minulle tauotukset sopivia ja sessiot sopivan pituisia. Pikku hiljaa syvenevä ote sopi myös. Kiva, että tilaa oli mukavasti ja pystyi vaihtamaan paikkaa. Kurssilla oli hyvä, keskittyneen rauhaisa tunnelma. Ei mitään vaikeuksia keskittyä kirjoittamiseen ja omiin kokemuksiin. Jaana, olet kokenut ohjaaja. Ohjaat rauhallisesti ja varmasti. Voi kirjoittaa mitä vain luottavaisin mielin, kun tietää, että pahan paikan tullessa apu lähellä. Huomasin, että itselleni hitaana ihmisenä sopii se, että sekä kuulee, että näkee tehtävänannon. Kun on harrastanut terapeuttista kirjoittamista lähes koko ikänsä, en odottanutkaan löytäväni itsestäni mitään yllätyksiä. Oli mukava huomata, että jotkut aiemmat kipupisteet eivät kiinnostaneet nyt ollenkaan, joten kehitystä on tapahtunut. Nykyhetkestä löytyi suuntia ja ihania oivalluksia.